fbpx

Tilannekuva

Tilannekuvan avulla saat reaaliaikaisen ja visuaalisen näkymän käytössäsi olevien sovellusten eri tapahtumista. Liikennevalonäkymät ja erilaiset ikonit kertovat ajantasaista tilannetietoa käynnissä olevista töistäsi, ylläpitotoimenpiteitä vaativista laitteistasi, meneillään olevista tulitöistä tai jo suoritettujen tulitöiden jälkivartoinnista.

Tilannekuva, kerrokset
Eri sovellustemme sisältämät asiat ja suoritteet voidaan esittää ratkaisukohtaisesti erikseen, tai sitten kaikki asiat kerrallaan erilaisina merkkeinä. Esimerkiksi tulityöluvat voidaan kuvantaa pohjaan eri värisillä liekki-ikoneilla, ja suorittamattomat tarkastukset erilaisilla työkaluikoneina.

Mallinna oma ympäristösi

Pohjakuvaksi voidaan mallintaa minkä tahansa rakennuksen, alueen tai kohteen pohjapiirros, karttanäkymä tai vaikkapa yksinkertainen alueopastaulu. Rakennusten ja teollisuuslaitosten eri kerrokset voidaan kuvantaa pääkuvan lisäksi, jolloin tapahtumia pääsee seuraamaan tarkastikin halutuista paikoista. Haluttu tilannekuvan tarkkuus määräytyy käytössä olevien alueiden ja kohteiden mukaisesti – parhaimmillaan saadaan tapahtumat kartalle täsmälleen oikeiisin pisteisiin.

Tilannekuva, kaksi kohdetta
Saat reaaliaikaisen tilannekuvan näkymään halutessasi vaikka koko yrityksen kaikissa infomonitoreissa, tai pelkästään esimerkiksi kiinteistön valvomossa. Työnjohdolle ideaali ratkaisu on tietenkin suuri, seinälle asennettu kosketusnäyttö, josta pääsee sormella painamalla porautumaan tietoihin ja katselemaan tarkemmin kuvassa näkyviä tapahtumia ja suoritteita.

Tilannekuva lisättävissä mm. seuraaviin sovelluksiin

Sähköiset tulityöluvat

Tulityölupien vaiheet kartalle

Turvallisuushavainnot

Turvallisuushavainnot näkyviin

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä ja sovi etätapaaminen. Katsotaan minkälainen ratkaisu juuri sinun yrityksellesi sopisi.

Ota yhteyttä