SPEK

Helppoutta, turvallisuutta ja palautetta mobiililla tulityökortilla

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö (SPEK) on pelastus- ja turvallisuusalan yleishyödyllinen asiantuntija- ja palvelujärjestö. Yksi osa SPEKin toimintaa on tulityökorttien myöntäminen ja hallinnointi sekä tulityökoulutusten koordinointi ja laadunvalvonta.

“Teemme paljon yhteistyötä muiden Pohjoismaiden vastaavien organisaatioiden kanssa koulutusten kehittämisen suhteen. Kuulimme Ruotsissa käytössä olevasta mallista, jossa tulityökoulutuksen kurssilainen tekee tentin verkossa ja vastaa samassa yhteydessä muutamaan laatukysymykseen. Sen innoittamana aloimme pohtia, miten saisimme täällä Suomessa kerättyä palautetta koulutuksista parhaalla mahdollisella tavalla”, kertoo koulutuspäällikkö Heli Hätönen SPEKistä.

Hänen mukaansa palautteen kerääminen ilman jotain porkkanaa ei ole tuottanut kovin runsaasti vastauksia.

“On tärkeää, että palautteenantaja hyötyy samalla jotenkin. Mietimme, että tulityökortin tarjoaminen mobiiliversiona voisi olla toimiva houkutin. Mobiilikortin toteutusta varten kartoitimme muutamia kumppaniehdokkaita, joiden joukosta Systems Gardenin asiantuntemus korostui, ja olimme nopeasti samalla aaltopituudella.”

Laiteriippumattomasti useilla kielillä

Tilapäisellä tulityöpaikalla työskenneltäessä tulityöntekijällä tulee aina olla SPEKin myöntämä voimassa oleva tulityökortti. Kortteja on Suomessa noin 400 000 ja koulutuksessa käy vuosittain noin 75 000–90 000 henkilöä.

“Moni kokee, että korttien mukana pitäminen on hankalaa; ihmisillä on valtava määrä erilaisia kortteja, jotka vievät tilaa lompakossa. Muovikortti myös kadotetaan helpommin kuin kännykkä, joten mobiilikortin nähtiin palvelevan kortin haltijoitakin monella tavalla”, kertoo Hätönen tavoitteista.

Projekti käynnistyi määrittelyworkshopilla, jossa linjattiin tavoitteet mobiilisovellukselle. Tulityökortista haluttiin siistin näköinen ja kaikissa laitteissa toimiva mobiiliversio, joka kertoisi myös milloin koulutus on vanhenemassa.

“Lisäksi mukaan haluttiin varotoimenpiteitä eli tarkistuslistat siltä varalta, jos henkilö ei muista mitä kaikkea pitää tarkistaa ja varmistaa ennen tulityön aloittamista. Koska työvoimaa rakennuksilla on Suomessa monesta maasta, sovelluksen haluttiin toimivan kuudella eri kielellä; suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, puolaksi, viroksi ja venäjäksi.”

QR-koodilla reaaliaikainen tarkistus

Projekti eteni aikataulun mukaisesti ja lanseerausvaiheessa oltiin vuoden 2016 alussa.

“Meillä oli samaan aikaan meneillään useampia kehityshankkeita: esimerkiksi koulutusuudistus, jossa kaksi tulityökoulutusta sulautettiin yhdeksi. Tämän uudistuksen yhteyteen haluttiin myös jotain uutta, joka olisi ekstraa kurssilaisille – ja mobiiliversio tulityökortista saatiinkin käyttöön juuri oikeaan aikaan”, Heli Hätönen kiittää.

Käytännössä mobiilisovellus toimii niin, että kurssin käynyt henkilö saa ensin kurssinjohtajalta muovisen kortin, jonka avulla pääsee kirjautumaan sovellukseen. Kirjauduttuaan hän tarkistaa, pitävätkö kurssin tiedot paikkansa ja vastaa laatukysymyksiin, jonka jälkeen kurssilainen saa tulityökortin kännykkäänsä.

“Nyt saamme siis ihan toisella tavalla palautetta koulutusten laadusta; kuinka tarpeellisina niitä pidetään, mitä niissä arvostetaan ja mihin suuntaan niitä toivottaisiin kehitettävän. Pystymme myös puuttumaan mahdollisiin laatupoikkeamiin nopeammin. Mobiilikortti parantaa lisäksi turvallisuutta, sillä aiemmin työmaille saatettiin tulla väliaikaisilla, paperisilla todistuksilla, jolloin ei voinut olla samalla tavalla varma, onko koulutus oikeasti suoritettu. Nyt mobiilikortin QR-koodin lukemalla voidaan nopeasti varmistaa, että koulutus on voimassa”, Hätönen listaa hyötyjä.

Arvokasta palautetta laadunvalvonnan tueksi

Koulutuksista kertyvää palautetta seurataan SPEKissä säännöllisesti sovellukseen liittyvän raportointijärjestelmän helppolukuisista graafeista. Kootusti palaute käydään läpi Tulityökorttitoimikunnassa, johon kuuluvat SPEKin lisäksi Suomen Palopäällystöliitto, Finanssialan Keskusliitto, Kattoliitto ja Rakennusliitto.

“Käymme myös seuraamassa koulutuksia paikan päällä, mutta kun koulutuksen järjestäjiä on melkein tuhat, on kurssilaisten palautteen saaminen laadunvalvonnan kannalta olennaisessa roolissa. Palautetta on jo nyt alkuvuoden aikana kertynyt hyvin”, kertoo Hätönen.

Mobiilin tulityökortin toteutukseen SG:n kanssa Hätönen on tyytyväinen, ja suunnitteilla onkin yhteisiä jatkoprojekteja.

“Yhteistyö sujui jouhevasti ja oli tosi upeata työskennellä heidän kanssaan. Meillä SPEKissä oli meneillään monta projektia samanaikaisesti, joten aktiivinen ja osaava kumppani oli erittäin arvokas. SG:n asiantuntijat johdattelivat ajatteluamme toiminnallisuuksien ja toteutuksen osalta asioihin, joita emme olleet osanneet edes miettiä – ovat selkeästi ammattilaisia. Peukutan näitä tyyppejä!”

SPEK: Heli Hätönen

Heli Hätönen, koulutuspäällikkö

“Nyt saamme siis ihan toisella tavalla palautetta koulutusten laadusta. Pystymme myös puuttumaan mahdollisiin laatupoikkeamiin nopeammin.”

SPEK

SPEK

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK on pelastus- ja turvallisuusalan yleishyödyllinen asiantuntija- ja palvelujärjestö.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Liity tuhansien tyytyväisten työntekijöiden joukkoon! Ota yhteyttä Pirkkaan ja sovi tapaaminen. Katsotaan minkälainen ratkaisu juuri sinun yrityksellesi sopisi. Tapaaminen on maksuton, eikä velvoita mihinkään.

pirkka

Pirkka Paronen
pirkka.paronen@systemsgarden.com
0505921207

1 + 4 =