fbpx

Linnanmäki – Turvallisuushavaintojen määrä kolminkertaistui uuden järjestelmän avulla

Linnanmäen Huvipuistolle turvallisuus on kaikki kaikessa. Yhdessä Systems Gardenin kanssa kehitetty turvallisuushavaintojärjestelmä on keskeinen osa kokonaisturvallisuuden ylläpidon kannalta. Paperista sähköiseksi vaihtunut järjestelmä teki havaintojen kirjaamisesta huomattavasti helpompaa.

Helsingin Alppilassa sijaitseva Linnanmäki on Suomen vanhin huvipuisto. Linnanmäellä on yli 40 huvipuistolaitetta, erilaisia pelejä sekä ravintoloita ja kahviloita.

– Linnanmäelle turvallisuus on ihan kaikista tärkein asia. Meillä on sellainen sanonta, että turvallisuus on 1, 2 ja 3, kertoo Linnanmäen huvipuiston turvallisuuspäällikkö Vesa Sell.

Kokonaisturvallisuus paranee

Vuoden 2020 alussa Linnanmäen huvipuisto ja Systems Garden loivat yhdessä huvipuiston käyttöön soveltuvan turvallisuusjärjestelmän. Järjestelmä pääsi käyttöön jo saman vuoden huvipuistokauden alussa.

– Turvallisuushavaintojen avulla saamme tiedon kaikista poikkeamista ja sitä kautta parannettua kokonaisturvallisuuttamme. Haluamme, että havaintoja kirjataan mahdollisimman paljon. Kun kirjauksien tekeminen on helppoa, niin silloin niitä myös tulee, Sell painottaa.

Järjestelmää kehitettiin tiiviissä yhteistyössä koko prosessin ajan.

– Meillä oli useampi työpaja yhdessä Systems Gardenin kanssa. Työpajoja oli vetämässä heiltä hyvä projektipäällikkö. Vielä tärkeämpää oli kuitenkin ehkä se, että samassa pöydässä istuivat oikeat ihmiset, Sell muistelee.

– He pystyivät sanomaan suoraan, mitä oikeasti pystytään tekemään ja toisaalta myös kertomaan, jos jokin ei tulisi onnistumaan. Silloin pystyimme toteamaan, että tehdään kyseinen asia toisella tavalla. Tekemisessä oli mukana koko ajan tarvittava realismi. Tiesimme, mitä olemme tekemässä, Sell kuvailee.

Selkeä järjestelmä tekee kirjaamisesta helppoa

Uusi turvallisuusjärjestelmä on tarkoitettu koko henkilökunnan, mutta erityisesti kausihenkilökunnan käyttöön. Ennen uuden järjestelmän käyttöönottoa turvallisuushavainnot kirjoitettiin paperille ja paperi toimitettiin esimiehelle. Sen jälkeen esimies kirjasi havainnot Excel-järjestelmään, josta ne olivat kootusti luettavissa.

– Uuden järjestelmän mukana tuli myös tietynlainen kulttuurin muutos. Suurin osa henkilökunnastamme on nuoria, noin parikymppisiä. Heille on hyvin luontevaa käyttää työssään kännykkää ja tehdä havaintoja puhelimen avulla, Sell sanoo.

– Kaikista merkittävin asia tässä oli se, että vaikka kautemme oli koronasta johtuen vajaa, tuli havaintoja siitä huolimatta kolminkertainen määrä edellisiin vuosiin verrattuna, Sell iloitsee.

Vesa Sell, turvallisuuspäällikkö

”Turvallisuushavaintojen avulla saamme tiedon kaikista poikkeamista ja sitä kautta parannettua kokonaisturvallisuuttamme. ”

Linnanmäki-logo
Helsingin Alppilassa sijaitseva Linnanmäki on Suomen vanhin huvipuisto.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä ja sovi etätapaaminen. Katsotaan minkälainen ratkaisu juuri sinun yrityksellesi sopisi.

2 + 6 =