Lumene – Valo työssä
Kosmetiikka-alalla tuotteiden esillepano ja lähestyttävyys myyntipisteissä on kaiken a ja o. Näin myös Lumenella. Lumenen valikoiman houkuttelevuuden ja myynnin varmistavat tavarataloissa ja tehtaanmyymälässä 50 konsulenttia. Konsulenttien lisäksi Lumenella on 40 menekinedistäjää, joiden tehtävä on huolehtia Lumenen tuotteiden edustavasta esillepanosta marketeissa.
Laajalla asiakaspinnassa toimivalla henkilöstöllä on eturivin näköala siihen, miten Lumenen tuotteet otetaan asiakaskunnassa vastaan. Siksi konsulenttien työtehtäviin kuuluu viikoittainen raportointi.
“Esimerkiksi tavaratalotapahtumien jälkeen konsulenttiraportteja tulee runsaasti, sillä tapahtumaviikoilla on konsulenttivuoroja enemmän ja näin ollen myös raportoitavia asioita on paljon”, sanoo Lumenen konsulenttimyynnin esimies Sari Raikaa.
“Konsulenttien ja menekinedistäjien raportointi on meille hyvin tärkeää. Raportit auttavat Lumenea muun muassa tuotekehityksessä ja uusien kampanjoiden suunnittelussa.”
Lumenella raportointi tapahtui aiemmin sähköpostitse. Konsulentit kirjoittivat keräämänsä tiedot sähköpostiin ja lähettivät esimiehelle. Esimies puolestaan koosti saadut tiedot Word-dokumenttiin ja lähetti dokumentin edelleen pääkonttoriin.
“Prosessi on ollut sanalla sanoen melko työläs, aikaa vievä ja kömpelö. Esimerkiksi aiemmassa Word-formaatissa oikeaa tietoa piti etsiä selaamalla läpi koko pitkää dokumenttia.”
Palautteet suoraan kentältä
Systems Garden suunnitteli ja toteutti VALO Report -raportointisovelluksen Lumenen konsulenttien käyttöön. Mobiilialustalla toimiva sovellus kulkee konsulenttien mukana esittelypisteisiin, liikkeisiin ja myyntitapahtumiin. Uudella sovelluksella Lumenen konsulentit tallentavat kentältä esiin nousevat kyselyt, toiveet, palautteet ja huomiot suoraan yhteiseen tietokantaan.
“Kun käytössä on yhtenäinen ja suoraviivainen tapa toimia, kaikkien aikaa säästyy. Tiedonkulku nopeutuu ja tehostuu, kun kaikilla on myös mahdollisuus lukea muiden tekemiä raportteja”, sanoo Susanna Korhonen, Lumenen outlet-tehtaanmyymälöistä ja tapahtumista vastaava esimies. Korhonen oli mukana Lumenen edustajana jo VALO Reportin kehitysvaiheessa.
VALO Reportissa oikean tiedon etsinnässä auttavat suodattimet, joiden avulla vaikkapa meikkituotteista vastaava tuotepäällikkö voi löytää hänen vastuualueeseensa liittyvää raportointitietoa.
“Meille tärkeä ominaisuus on kommenttien lisääminen. Jos kentältä on tullut esimerkiksi kysymys tietyn värisävyn tai tuotteen saatavuudesta tai ominaisuudesta, tuotepäällikkö voi vastata tiedusteluihin kätevästi. Kun kommenttiin tai tiedusteluun on vastattu, konsulentti saa siitä ilmoituksen sähköpostiin. Konsulentit myös kommentoivat toistensa palautteita, mikä entisestään parantaa tiedonkulkua kentältä konttoriin.”
Korhonen näkee, että sujuva tiedonkulku tuottaa selvää etua Lumenen liiketoiminnassa suuremman asiakaslähtöisyyden myötä.
“VALO Reportin käyttöönoton myötä Lumenen konsulentit ovat entistäkin ammattitaitoisempia ja kykenevämpiä vastaamaan kentältä tuleviin kyselyihin ja tiedusteluihin.”
“Myös se, että konsulenteilla on nyt käytössään entistä parempi kanava vaikuttaa omaan työhönsä, nostaa varmasti myös työtyytyväisyyttä.”
Korhonen näkee, että yhteistyö Systems Gardenin kanssa sujui alusta loppuun saakka hyvin.
“Systems Gardenin yhteyshenkilö osasi koordinoida kokonaisuutta ja kuunnella toiveitamme. Ja aikataulut pitivät!”
Sari Raikaa, Lumenen konsulenttimyynnin esimies
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
Ota yhteyttä ja sovi etätapaaminen. Katsotaan minkälainen ratkaisu juuri sinun yrityksellesi sopisi.
Jussi Rautjärvi
jussi.rautjarvi@systemsgarden.com
+358 50 306 2515