fbpx

Lumene – Intranetin facelift

Lumene Group ehosti intranetin kattamaan tehokkaammin koko henkilöstön. Yrityksen sisäinen viestintä käy uudella järjestelmällä käden käänteessä.
Kotimainen Lumene Group on liikevaihdoltaan yli 70 miljoonan euron kauneusalan yritys, joka kehittää ja valmistaa ensiluokkaisia Lumene-ihonhoito- ja meikkituotteita sekä erityisesti kampaamokäyttöön kehitettyjä korkealaatuisia Cutrin-hiustuotteita.

Lumenen tuotteet kehitetään ja suurimmaksi osaksi myös valmistetaan Suomessa Espoon tehtaalla.

Kansainvälisesti Lumene toimii Pohjoismaissa, Venäjällä sekä Yhdysvalloissa. Ulkomaisten haarakonttoreiden lisäksi Lumene on laajentanut markkinoitaan Iso-Britanniaan sekä Kiinaan, joissa yritys toimii verkkokauppakumppaneidensa mm. FeelUniquen, Look Fantasticin sekä Tmallin kautta. Lumenen konserniin kuuluu myös hiustuotteiden valmistaja Cutrin Oy.

Kaikkiaan Lumene työllistää noin 400 henkilöä. Monimuotoiseen henkilöstöön kuuluu tuotannon ja toimiston henkilökuntaa niin kotimaassa kuin ulkomailla sekä myyntikentällä toimivia edustajia.

“Kun henkilöstö on levittynyt näin laajalle alueelle, intranet on ehdottomasti pääkanava yrityksen sisäisessä tiedotuksessa. Uutisia ja tiedotteita lisätään intraan vähintään viikoittain ja toisinaan useita viikossa. On hyvin tärkeää, että nämä tiedotteet myös tavoittavat kaikki”, kertoo Lumenen PR & communications Manager Marjukka Naakka.

Lumenen intranet tuo koko laajan henkilöstön saman sateenvarjon alle. Intranetiä käyttävät myös Cutrin Oy:n työntekijiät.

“Aiempi intranetimme alkoi olla jo aikansa elänyt, ja tarvitsi selvästi päivitystä.”

Kattavuus ja käytön helppous olivatkin päätavoitteita, kun Systems Garden toteutti Lumenelle Office365-alustalla toimivan intranetin. Uusi järjestelmä toimii myös mobiilialustalla.

“Kun intranet on kätevästi kaikkien saatavilla, pyrimme vastaavasti viestinnässä pitämään sen aktiivisena ja tekemään uusia sisältöpäivityksiä säännöllisesti. On myös tervetullutta, että uusi intranet on selvästi nopeampi käyttää. Uutisten ja tapahtumien luominen käy tällä alustalla käden käänteessä.”

Naakka antaa järjestelmätoimittajan suoritukselle hyvän arvosanan.

“Systems Gardenin tapa toteuttaa projekteja on joustava ja täsmällinen. Aikataulut pitävät ja se aina tehdään mikä luvataan”, Naakka kehuu. “Jos käytettävä järjestelmä ei suoraan taivu toivottuun ominaisuuteen, heiltä löytyy useimmiten kiertotie tai korvaava ratkaisu.”

“Olemme tavoittaneet sen vaikutuksen, jota intranet-uudistuksella lähdimme hakemaan.”

Marjukka Naakka, PR & communications Manager

”Systems Gardenin tapa toteuttaa projekteja on joustava ja täsmällinen. Aikataulut pitävät ja se aina tehdään mikä luvataan.”
Lumene esittelee maailmalle parhaat suomalaisen luonnon raaka-aineet ja auttaa ihmisiä luomaan oman käsityksensä kauniista joka päivä.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä ja sovi etätapaaminen. Katsotaan minkälainen ratkaisu juuri sinun yrityksellesi sopisi.

Ota yhteyttä