fbpx

Turvallisempi työmaa

26.11.2018 | Muu toiminta

Lähes jokainen Pasilan aseman ohittanut on vähintään junan ikkunasta nähnyt Helsingin Länsi-Pasilaan rakennettavan valtavan työmaan.

YIT:n Tripla on 1,1 miljardin euron hintalapullaan Suomen suurimpia meneillään olevia rakennusprojekteja. Triplan rakennustyömaa työllistää enimmillään jopa noin 1 800 henkilöä.

Kun työväkeä on paljon, turvallisuuden takaaminen vaatii erityisen tarkkaa suunnittelua ja valvontaa.

Suurin riski sekä hankkeelle että työntekijöille on vakava tulipalo, jolloin ihmishenkien menetykset olisivat mahdollisia. Siksi tulitöiden hallintaan kiinnitetään työmaalla erityistä huomiota.

”Korkean rakentamisen ohjeistus edellyttää, että meidän on tiedettävä reaaliaikaisesti missä tulitöitä tehdään ja kenen toimesta”, YIT Triplan työsuojelupäällikkö Erno Martin kertoo.

Valvonnan on tehnyt haastavaksi se, että tulityöluvat ovat perinteisesti paperisia, fyysisiä dokumentteja, ja Triplan kokoisessa projektissa tulityölupia on tuhansia.

Systems Garden suunnitteli ja toteutti Tripla-projektiin sähköisen tulityöluvan, jolloin käynnissä olevat työt, työn tekijät, riskitekijät ja tulitöiden vartiointi sekä jälkivartiointi paikannustietoineen ovat reaaliaikaisesti saatavilla mobiilisovelluksessa. Järjestelmässä on siis ajantasainen tieto kaikista tulitöistä Triplan työmaalla.

Työmaan turvallisuutta parantava reaaliaikainen ratkaisu on ensimmäinen laatuaan Suomessa, ja maailmankin mittakaavassa ensimmäisten joukossa.

Järjestelmä on ollut käytössä jo kaksi vuotta. Martin uskoo, että ratkaisua tullaan sen helppouden vuoksi käyttämään muissakin YIT:n suurprojekteissa.

Ota yhteyttä